Kuka minä - Mili - olen?

Eräänä lämpimänä kesäpäivänä vuonna 2018 - ollessani 26-vuotias - vietin päivän yhdessä äitini ja hänen läheisen ystävänsä kanssa. Hän oli 10 vuotta äitiäni vanhempi, mutta he olivat kuitenkin parhaita ystäviä ja tunteneet toisensa lähes 30 vuotta. Tämä ystävä oli äitini luona, kun synnyin, ja tunsin hänet myös itse läheisesti. Meillä oli upea päivä ja olimme lähdössä kotiin, koska aurinko alkoi laskea – kello oli noin 21.00. Äitini ystävä vaati, että meidän pitäisi vielä jäädä ja lähteä lyhyelle venematkalle saaristoon. "Seuraavan kerran", äitini yritti saada hänet jättämään ajatuksen, olihan jo myöhä ja seuraavana päivänä olisi aikainen herätys. Äitini ystävä jatkoi: "Tulkaa mukaani." Niin lähdimme kauniille, rauhalliselle ja intiimille veneretkelle hiljaiseen Helsingin saaristoon, joutsenten liukuessa pienen, sammutetun moottoriveneen ohitse, auringon laskeutuessa rantaan kuusimetsän taakse. Se oli erityisen kaunis ilta.

​

Viikkoa myöhemmin olin menossa nukkumaan opiskelija-asunnossani. Olin väsynyt, olin valmis nukahtamaan. Minulla oli takanani koko pitkä päivä pyöräilyä metsässä. Ystäväni ja kämppäkaverini nukkui jo huoneessaan. Vedin verhot kiinni, sammutin valot ja kävin makaamaan sängylle. Uni tulisi pian. Silmäluomeni alkoivat tuntua raskailta.

​

Yhtäkkiä säpsähdin istumaan sängyssäni järkyttyneenä, tuiki valveilla. En ollut tietoinen ajasta, joka oli kulunut siitä hetkestä lähtien, kun olin nukahtanut. Joku oli puhunut selvästi vasempaan korvaani. Nainen. "Kerro äidillesi, että voin hyvin." Lyhyt lause. Joku oli sisällä asunnossamme. Sytytin kaikki valot palamaan ja menin tarkastamaan vessan, eteisen, keittiön. Siellä ei ollut ketään. Vapisten vetäydyin peitto ympärilläni istumaan keittiön pöytämme kulmatuoliin. Istuin liikahtamatta noin puolitoista tuntia.

​

Soitin äidilleni noin klo 1.20. "Kuulin Liisan äänen." Toisessa päässä oli hetken hiljaista. "Liisa kuoli eilen. Hän oli pyöräretkellä miehensä ja lastenlastensa kanssa. He pysähtyivät juomaan, ja Liisa istui alas kaivolle, puristi rintaansa pienellä liikkeellä ja kaatui sitten pehmeästi alas. He yrittivät elvyttää häntä turhaan. Hän sai massiivisen sydänkohtauksen. Hänen aorttansa repesi, ja hän oli poissa ennen kuin osui maahan."

​

Liisan kuoltua näin ja kuulin hänen puhuvan minulle kaksi kertaa eri tilanteissa. Kerran ravintolassa, jossa vierailimme yhdessä silloin kesällä ja kerran ruumishuoneella, jossa olin äitini tukena Liisan ruumiin näytössä. Tämän jälkeen en ajatellut kokemaani paljon, koska en uskonut, että kokemaani voisi tietoisesti hallita. Myöhemmin elämässäni tajusin todella tämän lahjan painon. En voinut palata enää siihen yhteiskunnalliseen työhön, johon minut oli koulusta lähtien ohjelmoitu. Polkuni läpi tämän elämän tulisi olemaan erilainen.

​

Kävin meediokurssilla kesällä 2019. Se oli käännekohta. Olin löytänyt Ikigaini. Ajan myötä ihmiset alkoivat välittää toisilleen tietoa siitä, että välitin viestejä tuonpuoleisesta. Ihmiset alkoivat soittaa minulle ja pyysivät minua ottamaan yhteyttä tiettyihin ihmisiin heidän puolestaan ​​saadakseen opastusta. Kun hyväksyin ​​lahjani ja polkuni, tajusin, että olin tuskin raapaissut tulevan pintaa. Tunnen nyt itseni tarpeeksi itsevarmaksi voidakseni jakaa tämän tiedon ja lahjan muiden herkkien sielujen, kuten sinun, kanssasi. Jos luet tätä, se ei ole sattumaa.

 

Jos olet lukenut tämän ja tunnistanut itsesi lukemastasi, sinulla on myös tämä lahja. Sitä on mahdollista harjoittaa kuin lihasta ja sen avulla on mahdollista tuoda äärimmäistä iloa ja lohtua ihmisille surun keskellä. Kuvittele, mitä voit tehdä tällä upealla lahjalla, kuten minä olen tehnyt! Tulet varmasti muuttamaan maailmaa, yksi ihminen kerrallaan.